Ette arvaa. Elsa on laihdutuskuurilla. Kesäisen kyyepisodin jälkeen koiramme on alkanut kammoksua eläinlääkäriä vielä entistä enemmän. Ei sillä että se aiemminkaan olisi varsinaisesti kovin rennosti suhtautunut niihin, mutta nyt se alkaa potea eroahdistusta jo odotustilassa, eikä toimenpiteitä voi enää ajatellakaan ilman kuonokoppaa.
No. Kävimme eräässä nimellämainitsemattomassa paikassa maksuttomalla tutustukäynnillä, sillä ajattelin, että piipahdukset eläinlääkärintuoksuisessa tilassa ilman että koiraan kajotaan lääketieteellisesti voisivat helpottaa ahdistusta ja totuttaa Elsaa edes jonkun verran uudelleen tilanteeseen. Tuo käynti oli minusta aika outo. Sain kyllä vastaanottavalta hoitajalta (?) muutaman vinkin miten edetä - ei mitään, mitä en olisi kuitenkaan itse voinut tai osannut päätellä. Koetin selittää hänelle, että mielestäni ymmärsin mistä on kyse (huonot kokemukset jotka johtuivat valmistautumattomuudesta ja pakkotilanteesta, eroahdistus joka johtuu siitä, että koira joutui jäämään yksikseen eläinsairaalaan äkisti jne), mutta en oikein kokenut tulleeni ymmärretyksi tai kuulluksi. Koira tosin rentoutui ainakin sekunnin murto-osaksi ja hyppäsi jopa tutkimuspöydälle ja namitkin kelpasivat, joten niin peloissaan tai stressaantunut se ei sentään ollut, mutta haukku oli kova ja jo sekin tuntui olevan "liikaa" vastaanottajalle. Mielestäni koira viesti hämmennystä, eroahdistuksen pelkoa - sitä, että oletti taas jotakin pahaa tapahtuvan.
Kotiin viemiseksi saimme aika ikävään sävyyn annetun kommentin koiran painosta (sen pitäisi saada painosta pois noin 1,5 kiloa - toki ymmärrän, asia selvä, mutta tuonkin voisi ehkä ilmaista sillä lailla keskustelevasti ja ymmärtävästi).
En kuitenkaan aio luovuttaa tuon eläinlääkäripelon suhteen. Meiltä noin kolmen kilometrin päässä on eläinlääkäriasema, jonka "tuulikaapissa" on vaaka - kuten usein on. Tein päätöksen, että tästä eteenpäin ainakin kerran viikossa lenkit suuntautuvat sinne punnittavaksi - käymme vaa'alla ja toivon samalla, että säännölliset piipahdukset ehkä jonkun verran totuttavat myös tilaan ja hajuihin. Ehkä kolmevuotiskäyntiinsä mennessä Elsa ei hätäänny enää ja luule, että se taas jätetään sinne äkisti yksin kuten jouduttiin kesällä tekemään.
Entäs se ylipaino. On jännää, miten oman koiran painosta huomauttaminen voi osua kipeään hermoon - eikö? Itsehän se on aiheutettu - liikaa maapähkinävoita kongissa jne... joten ei muuta kuin ruokavalio syyniin ja perusannoksia pienemmäksi. Se tehtiin, treeniherkkujakin on jo rukattu kevyemmäksi ja kas kummaa iloinen yllätys: olemme saaneet neidin painoa jo muutaman sata grammaa alas, ilman suurempia ahdistuksia ja kommervenkkejä. Oispa se itsellänikin noin helppoa! Kaiken tämän keskellä on myös jännittävää, miten universumikin jotenkin keksi reagoida (ainakin hetkelliseen) huoleen ja mielipahaan jonka Elsan kylkiluita tunnustellut ventovieras toi ajatuksiini. Juuri kun painoasiat tupsahtivat eteeni, törmäsin sattumoisin kahteen aika mainioon podcast-jaksoon jotka kuunneltuani aloin taas saada asioita mittasuhteisiin. Suosittelen myös sinulle, joka kenties painiskelet samojen asioiden kanssa!