©2018 by Elsan elämää.

Positiivisen palautteen voima?



Palaan taas koiraan ja sen kanssa harrastamiseen. Suuri unelmanihan oli saada koirasta kaveri, jonka kanssa voisin aloittaa tällälailla keski-ikäisenä tallaajana ihan uuden harraste-elämän; käydä treenitunnilla, sparrausryhmässä, ehkä jopa kilpailemassa. Ihan siellä ei olla, mutta isosti olen oppinut matkan varrella - muun muassa siitä, mikä merkitys on positiivisella palautteella.


Tänä keväänä olemme Elsan kanssa palanneet nenänkäytön pariin. Olemme osallistuneet pienryhmään, joka harjoittelee hajuerottelua - eli tarkoitus on, että koira oppii ensin erottamaan tietyn hajun monen muun joukosta ja sitten ilmaisemaan sen, eli näyttämällä esimerkiksi istumalla hajunlähteen viereen löytäneensä sen. Tunteja ei ollut kuin viisi mutta me pääsimme niillä ja kotiharjoittelulla hyvään alkuun. Elsa vaikutti varsin motivoituneelta - koirakoulun tilat virittivät sen jo innostukseen ja se myös osasi työskennellä aika keskittyneesti, kunhan sille tarjosi sopivia pieniä pausseja. Kunnes tuli pieni takapakki - se söi lenkillä jotakin sopimatonta, jonka seurauksena mieli meni matalaksi, palkkionamit eivät kiinnostaneet eikä sitä myöten kotiharjoittelukaan. Tätä kesti muutaman päivän ja jätimme yhden treenikerran väliinkin sen vatsavaivojen vuoksi. Peruessani osallistumistani sanoin olevani lannistunut takapakista - samanmoinen kun tuli vastaan sitä noseworkiakin treenatessa - ja harmittelin, etten vielä ainakaan ole saanut Elsasta ihan sellaista harrastuskaveria jota toivoin. Mutta opettjaa osasi vetää juuri oikeista naruista; hän kiitteli taitoani lukea Elsaa ja kehui myös koiran motivoituneisuutta (jonka hän ainakin näki siis tunneilla). Ja kas. Toivonkipinä palasi minunkin mieleeni. Pääsimmehän kuitenkin siihen pisteeseen, että ainakin kuvittelin Elsan jo erottavan venäläisen teen tuoksun peurankarvoista ja kanelista :-D Ehkä sittenkin ilmoittaudumme jatkokurssillekin, jos vaan koronasta selvitään siten että niitä voidaan järjestää.


Open kannustuksesta tuli mieleeni myös yksi toinen viisaus jonka kouluttaja eräällä toisella kurssilla totesi: "sitä saat mitä vahvistat". Pitäisi taas muistaa olla tyytyväinen pieniin askeliin, jättää takapakit omaan arvoonsa ja huomiotta, keskittyä onnistumisiin ja asettaa omat vaatimuksensa tietylle tasolle. No joo, `ehkä me jonain päivänä vielä päädymme myös kanttarellikursille... Ja kenties vain pitää hyväksyä se tosiasia, että tämän koiran kanssa mennään yksi askel eteen, kaksi taakse ja sieltä taas sitten ehkä askel eteenpäin. Joskus.