Elsa on selvästi aika valikoiva koirakaveriensa suhteen. Muutaman viime viikon aikana olemme vierailleet hyvinkin ahkerasti kotikaupungin koirapuistoissa ajatuksena hyödyntää kuulopuheet siitä, että koiran sosiaalistuminen jatkuu kahteen vuoteen. Mutta tämä tuittupää on kyllä omalla tavallaan haastava suhteessa muihin koiriin. Se on kovaääninen ja riehakas leikkijä ja kyllä pyrkii dominoimaan jokaista joka ralliin ryhtyy. Elsa pärjää hyvin tiettyjen kamujen kanssa, mutta niiden olisi mieluusti oltava uroksia ja yhtä äänekkäitä, vauhdikkaita ja meneviä kuin se itse. Olen koettanut noudattaa ohjetta siitä, että puistoon mennään hiukan maltillisin mielin (ei vouhkaamalla) - mutta haaste on, että Elsa on oppinut toki jo tunnistamaan puiston aidan "mallin" siten että kun se vain näkee aitaa, se alkaa jo innostua ajatuksesta että kohta pääsee juoksemaan ja leikkimään. Jatkamme siis (muun muassa) näitä harjoituksia.
Muutama yhteenottokin puistoissa on koettu. Olen itse säikähtänyt koirani käytöstä sen verran, että pari kertaa olen hetimiten poistunut paikalta koira kainalossa ja ajatellut, että ehkä se myös oppii siitä, että jos riehuu, joutuu pois kivan ääreltä. En tiedä. Voi olla täysin tuulesta temmattu toimintamalli - tietenkin koirien pitäisi toisaalta saada itse hakea hierarkiansa. Joskus toimiikin se, että yksi tai kaksi ärähdystä ja peli on selvä ja yhteiselo jatkuu hyvissä merkeissä. Joskus taas tuntuu, että kertaärähdys johtaa helposti toiseen. Juttuja, joita jotenkin pitää tunnustella; miten toimia milloinkin, mihin asti ärhentely on jopa OK ja normaalia reviirien tunnustelua ja koska menee yli. Helpoin tietysti olisi kaveerata niiden koirien kanssa, jotka tiedetään tuttaviksi.
Vähitellen on omistajana joutunut myös sen tosiasian eteen, että meille ei olekaan siunaantunut rauhallista ja kaikki ehdoitta hyväksyvää rentoa koiraa vaan sellainen, joka ei yksinkertaisesti vaan ihan kaikkien kanssa tule toimeen vaan on tarkka kavereistaan. Ei kai sekään mitenkään tavatonta ole. Sohvaperunaahan emme hakeneetkaan - on tietyllä tavalla myös ihanaa, että tuolla nallennäköisellä luontokappaleella on kuin onkin vahva oma tahto, joka vaatii ihan omanlaistaan kasvatuksellista otetta. Aloin kuitenkin miettiä sellaista "kirjoittamatonta koirapuistoetikettiä": missä vaiheessa meistä (tai tuollaisesta vauhtiveikosta, joka saattaa riehua ja pomottaa..) tulee puiston kiusankappale jota ei joukkoon enää toivota? Jo nyt kyttäilen mahdollisuuksien mukaan ensin portin takana keitä muita paikalla on ja olisiko mahdollista, että Elsa sopisi joukkoon. Missähän menee se raja että puistoilu stressaa koiraa sen verran vauhdikkuudellaan, että olisi syytä pitää paussia? Mielelläänhän niissä itse kävisi nimenomaan muita koiraihmisiä tapaamassa.
P.S. Voit lukea esim. täältä mitä tarkoitetaan tuolla etiketillä. Paljon tämän lisäksi on sanomatonta ja kirjaamatonta, joka varmaan muovautuu kussakin koirapuistossa sen vakiokävijöiden tapojen ja koirien mukaan. Onko Sinulla kokemusta koirapuistoetiketistä, sen oppimisesta ja kenties rikkomisestakin?.
Comments