Kaupunkilaiskoira - metsäkoira




Lapinkoiria ei kaupunkikuvassa - julkisissa liikennevälineissä, keskustan vilinässä, ostoskeskuksissa - juuri näe, toisin kuin monia pienempiä rotuja. Ainakin meidän nurkilla niihin törmää ehkä lenkeillä, harvemmin koirapuistoissa - vaikka niitä selvästi ihmisillä on, kun kyse on juuri Suomen toiseksi suosituimmaksi koiraroduksi nimetystä rodusta. Olen kuitenkin pyrkinyt ottamaan Elsaa mukaan sinne minne vain suinkin on ollut mahdollista. Tämä pätee niin erämetsälenkkeilyyn kuin eläinkauppa-asiointiin ostoskeskuksessa tai käyntiin kierrätystavaratalossa. Outoa, saatat tuhahtaa. Miksi ihmeessä lapinkoira pitäisi viedä shoppailemaan?


Olen aina haaveillut koirasta joka olisi "mukana arjen joka käänteissä"; koirasta, joka kulkisi kanssamme, eläisi arkea yhdessä kanssamme siinä missä kuka tahansa muukin perheenjäsen - oli se sitten kotisohvalla, omalla pihalla, kuppilan pöydässä tai metsälenkeillä ja merenrantamaisemissa. En minä ehdoin tahdoin sitä shoppailemaan ota ellei ostoskierrokseen kuulu vaikkapa piipahdus eläinkaupassa, enkä minä sitä tietenkään ihan mihin kuppilaan tahansa vie vaan otan toki etukäteen selvää, onko karvainen kaveri tervetullut. Usein ne kahvihetket, joita olen koiran kanssa viettänyt, ovat sellaisia että kävelylenkin varrelle on osunut kahvila johon saa piipahtaa myös koiran kanssa. Mutta toisaalta, en minä sitä ehdoin tahdoin kotiinkaan jätä jos näköpiirissä on jotakin jonne se voi hyvillä mielin muun perheen matkassa tulla. "Ihmisten ilmoille" (kahvilaan, ostoskeskukseen, kaupaan...) Elsa tulee mukaan ehkä muutaman kerran kuukaudessa, muulloin se toki viettää aika normia koira-arkea kotioloissa ja metsissä ja tutuilla teillä ulkoillen.


Elsa onkin aika "mutkaton matkaseuralainen". Nyt, kun sillä tuota ikääkin jo hiukan enemmän on, olen ottanut nuo kahvituokiot koiraystävällisessä kuppilassa myös "treenin" kannalta: ne ovat sillekin melko hyvä paikka harjoitella rauhoittumista, aloillaan oloa ja rentoutumista häiriöisessä tilassa. Ihan aina sen kärsivällisyys ei meinaa riittää kahvikupillisen vertaa - jos en ole muistanut ottaa sille omia eväitä kuten puruluuta tai muuta vastaavaa viihdykkeeksi - mutta namien kanssa tätäkin treenaillaan, ja kyllä se välillä jo alkaa rentoutuakin tuolinjalan viereen kun emäntä nauttii tsumppiaan.


Myös bussi- ja junamatkoja on treenattu ihan siitäkin syystä, että voihan tulla eteen joskus tilanne, että autoa ei vain ole käytössä ja sen kanssa on pakko astua julkisten kyytiin. No - kun tuo tyttö nyt ei kauheasti mitään erityisesti pelkäämällä pelkää, ovat toistaiseksi meidän kokemukset julkisesta liikenteestäkin olleet aika läpihuutojuttuja: ekan kerran kyytiin astuessa Elsa hiukan kummasteli sekä bussia että junaa, mutta asettui sitten melko kivasti. Taannoin käytettiin parinkymmenen minuutin junamatka-aikaa tehokkaasti muun muassa istumis- ja maahanmenoharjoituksiin. Reissu meni kuin huomaamatta - vanha kunnon "harhautustaktiikka" :-)


Eihän tämä lähtökohtaisesti mikään city- ja seurapiirikoira ole, mutta itse olen pitänyt ihan hyvänä harjoitella niitäkin taitoja joita kaupunkielämään osallistuva saattaa tarvita. On myös ollut ilo huomata, että yllättävästi myös metropolialueelta löytyy mukavasti koiraystävällisiä palveluntarjoajia!

43 views

©2018 by Elsan elämää.