Olimme viime viikonloppuna esikoiseni (17 vuotta) kanssa telttailemassa Teijon retkeilyalueella. Idyllinen perjantai-ilta auringossa järven rannalla muuttui kriisitilanteeksi, kun lauantaiaamupäivän lenkillä Elsaa puri kyy.
Metsäretkeily on ihanaa - sekä minun että koiran mielestä. Mutta oletteko koskaan pohtineet hurjinta mahdollista tilannetta, että siellä metsikössä sattuu jotakin? Sinä loukkaannut, koira loukkaantuu? Miten maastosta selviää pois, entä missä on lähin lääkäri/eläinlääkäriasema?
En ollut minäkään, kunnes viime lauantaina, kulkiessamme pitkospuita keskellä suota, Elsa törmäsi kyyhyn joka puri sitä ilmeisesti kaulaan tai leuan alle. Koira oli koko päivän hyppinyt innoissaan sisiliskojen ja sudenkorentojen perässä ja maasto oli itselleni sellainen, että ei heti tullut mieleen että juuri sellaisessa kohdassa olisi kyitä pitänyt varoa. Vaskitsan tosin näimme edellisiltana leiripaikalle patikoidessamme. Ei kuitenkaan jäänyt epäselväksi, että purema oli osunut; esikoiseni näki käärmeen itse ja hyvin pian pureman jälkeen alkoi koiran vauhti hidastua ja Elsa selvästi tunsi olonsa "oudoksi". Kävelimme teltalle kiireesti, ja siellä Elsa myös yökkäsi muutaman kerran. Paniikki alkoi kasvaa; olimme reilun kolme kilometriä autolta ja vaikka yritin kantaa koiraa, en päässyt se sylissäni kuin muutaman sata metriä kunnes totesin sen aivan liian hitaaksi etenemistavaksi tässä tilanteessa. Elsa pysyi kuitenkin jaloillaan ja käveli, joten vaikka ohjeet ovat että koiraa ei saisi liikuttaa, en siinä tilanteessa nähnyt mitään muuta mahdollisuutta kuin jättää 17-vuotias tytär keskelle metsää pakkaamaan telttaa ja rinkkoja ja lähteä kohti autoa koiran kanssa niin nopeasti kuin mahdollista. Tässä vaiheessa jo alkoi tuntua, että tämä on se kauhein mahdollinen skenaario - olla keskellä "ei mitään" vakavassa terveyttä uhkaavassa tilanteessa, oli uhrina sitten ihminen (oma lapsi, itse tai kuka vain) tai koira.
Onneksi matka sujui, melko rauhalliseen tahtiin - tai ainakin rauhallisempaan kuin olisin halunnut koska tiesin että lääkäriin olisi päästävä ja äkkiä. Matkalla yritin selvittää ensin tutun alueella toimineen eläinlääkärin puhelinnumeroa (ei onnistunut), sitten sitä missä olisi lähin päivystävä eläinlääkäri. Se löytyi yli tunnin ajomatkan päästä ja huoli alkoi lisääntyä - ehtisimmekö sinne asti mitenkään ajoissa?
Päästyämme autolle yritin juottaa Elsaa mutta ilmeisesti kaula oli sen verran turvoksissa ja kipeä puremasta, että vesi ei maistunut. Nostin sen kyytiin ja aloin ajaa niin lujaa kuin vain ikinä uskalsin kohti eläinsairaalaa. Matkalla vielä kertaalleen soitin sinne että tulossa ollaan.
Pääsimme perille ja Elsa pääsi tietysti heti eläinlääkärin arvioon. Koska se on tuollainen paksuturkki, ei tietystikään saatu paikallistettua ihan heti mihin purema oikeasti oli osunut. Se kuitenkin aristi tosi voimakkaasti leuan alta/kaulasta, joten oletettiin että siihen oli kyy iskenyt - johonkin. Eikä tarkalla puremakohdalla tuossa kohtaa sinänsä tietysti ollut merkitystäkään. Elsa pääsi verikokeisiin, kipulääkitykseen ja tiputukseen ja hetken kuluttua ell tuli kertomaan, että myös verikokeiden tulokset täsmäsivät kyyn puremaan mutta olivat sellaisina kuitenkin "ihan OK". Aloin hengittää taas ja alkoi tuntua, että olimme ehtineet aloissa.
Haastattelivat tietysti myös ensin että nähtiinkö käärme jne - ihan "varmuuden vuoksi" ei kaikkiin kyynpuremiin annettaviin toimenpiteisiin ryhdytä. Kuulin muun muassa, että vastamyrkkykin on mutta sitä ei anneta ennen kuin henki on oikeasti vaarassa ja sitä voi koiralle antaa vain kerran elämässä. Kiitin hiljaa että emme olleet siinä pisteessä - pienempi koira olisi ehkä voinut ollakin, Elsa painaa kuitenkin kuutisentoista kiloa. Ehkä purreen lieron myrkkykään ei kuitenkaan sittenkään ollut sitä ihan vahvinta lajia, kuka tietää.
Elsa jäi nesteytykseen eläinsairaalaan ja minä lähdin ajelemaan mökille odottelemaan; lääkäri ilmoitti, että pitävät mieluusti koiran yön yli nesteytyksessä ja tarkkailussa että kaikki on OK. Tämähän meille sopi.
Päästyäni mökille oli mies kuopuksen kanssa käynyt auttamassa esikoisen retkikamppeineen (kaksi rinkkaa, teltta jne) pois maastosta ja suurin huoli alkoi laskeutua pois - olihan koira hoidossa. Jonkun tunnin päästä tuli myös eläinlääkäriltä soitto, että Elsa oli sen verran voimissaan (ja stressaantunut!) että haukullaan jo stressasi muitakin potilaita - että sen saisikin hakea jo yötä vasten pois. Niinpä mieheni lähti vielä iltakymmenen aikaan kohti sairaalaa hakemaan potilasta pois, kun suositeltu nesteytysaika oli saatu umpeen ja kaikki vaikutti hyvältä. Puolenyön jälkeen olikin sitten koira kotona ja päästiin nukkumaan. Kovat olivat kipulääkkeet ja Elsa oli kyllä aikalailla voipunut ja muissa maailmoissa, mutta yö meni rauhallisesti ja seuraavana aamuna sitten vielä haettiin sille määrätyt lääkkeet apteekista - niiden antaminen sitten osoittautui kyllä tappeluksi. Oli hankalaa, mutta voinokareiden avulla ainakin suurin osa saatiin vatsansuojalääkkeistä ja kipulääkkeistä perille.
Nyt tässä sitten toivutaan. Jo eilen illalla Elsa oli niin paljon oma itsensä, että totesimme ettei se välttämättä kipulääkkeitä enää tarvitse (etenkin, kun niiden antaminen oli niin järjettömän hankalaa!). Ohjeiden mukaan nyt otetaan iisisti ja lenkkeillään minimi, keskiviikkona käydään vielä veriarvokontrollissa.
Mitä tästä opimme? Ilmeisestikään koiralle ei saa antaa kyypakkausta eikä ole mitään muutakaan mitä sille voisi ensiavuksi antaa tuollaisessa tilanteessa. Sen ainakin opin, että selvitän jatkossa etukäteen sen, että missä se lähin päivystys on :-) Ja että oikeasti kyitä voi olla missä vain.
Onneksi tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä - huomasimme pureman heti, olimme Etelä-Suomessa tutulla retkeilyalueella ja hyvien polkujen äärellä kuitenkin. Mietin, mitä olisi voinut käydä jos olisimme vaikka olleet jossakin Lapin erämaassa...