Ihanakamala kynsienleikkuu ja avun pyytämisen korkea kynnys

Huoh. Meillä on taisteltu koirienomistajan ikivihollisen, kynsien leikkuun kanssa Elsan ensikuukausista saakka. Elsa on nopea ja innokas oppimaan uusia asioita mutta tämä on se yksi juttu, joka vaatisi TUHOTTOMASTI aikaa ja keskittymistä. Olemme harjoitelleet kyljelleen sohvalle rauhoittumista, olemme kosketelleet tassuja ja kynsiä sekä käsin että kynsisaksilla - ihan OK, mutta homma tyssää aina siinä vaiheessa kun tassusta pitäisi saada pidetyksi niin pitkään kiinni että kynnen - vaikka yhdenkin - saisi nipsaistua pois. Tämä on yksi niistä asioista, joissa punnitaan toisaalta johtajuus, toisaalta koiran luottamus operaation suorittajaan. Me lähdimme liikkeelle ajatuksella "tämä tehdään, protestoit miten paljon tahansa" - mutta tämän koiran kohdalla se ei selkeästi meidän toteuttamanamme strategiana toiminut lainkaan. Elsan pelkoreaktiot olivat selvät ja sitä myötä myös itse aloin arastella toimenpiteen tekemistä - ja kierre oli valmis muutamasta kerrasta. Oli pakko alkaa miettiä konsteja sen katkaisemiseksi.


Otin ohjia omiin käsiin ja rohkaistuin viimein hakemaan vähän ulkopuolista apua. Veimme tytön Mustin ja Mirrin yhteydessä toimivaan Trimmikseen kynsienleikkuuseen. Kerronpa kuinka siinä kävi.


Tulimme tilaan melko hyvissä ajoin mutta eri tahtia, mies ja minä, eri autoissa ja eri aikaan. Se on tämän koiran kohdalla ensimmäinen nou-nou. Paimennusstressiä pukkaa ja pitää komentaa ja kovaan ääneen ihmetellä, että "missä isäntä/emäntä on viipynyt ja miksi teitä ensin oli vain yksi". Plus tervehdysrituaalit päälle - tietenkin. No, niistä selvittiin, mutta Elsa oli jo valmiiksi hiukan vauhdikkaassa mielentilanssa kun veimme sen sitten trimmaajan hellään huomaan. Poistuimme hoitotilasta ja jäimme jännityksellä oven taakse kuuntelemaan mitä tapahtuu.. Kova oli protesti, mutta yksi tassu ja kynsi kerrallaan trimmaaja selvisi varsin mallikkaastii urakasta ja loppujen lopuksi kyse oli vain metelin pitämisestä (testistä, pääsisikö ääntä pitämällä tilanteesta pois), ei muusta. Ei kuulemma pelosta tai paniikista.


Niinpä ihmettelimme jälkeenpäin keskenämme, miksi olemme pitäneet kynsienleikkuuvirtahepoa näinkin kauan olkkarissa emmekä ole aiemmin hakeneet toimenpiteeseen ulkopuolista tukea; sen verran iso paino vierähti omalta niskalta kun havaittiin että joo, tuokin toimenpide on tälle sisupussille tehtävissä. Toki tietysti jatkamme "Elsa lepää" -harjoittelua vielä kotona, yritämme rauhoittaa sen kyljelleen sohvalle, napsuttelemme kynsiä, esittelemme kynsisaksia kaverina ja koetamme pidentää jatkuvasti mm. tassustapitelyaikaa ja niin edelleen kun Elsa on väsähtäneemmässä tilassa. Mutta silti teemme uuden visiitin ammattilaiselle jokusen viikon kuluttua.


©2018 by Elsan elämää.