Aina roiskuu kun rapataan...


Käytiin jälleen eilen koirapuistossa. Kävelin perille hiukan mutkan kautta kun ajattelin, että suurin energia olisi purettu lenkillä etukäteen. Olinpa väärässä, taas.


Puistossa odotteli pari tuplaten Elsan kokoista belgianpaimenkoiraa. Niiden kanssa tietysti ralli alkoi heti ja se olikin varsinainen nuorisokokous, kun kaverukset olivat melko lailla samanikäisiä. Joukko täydentyi vielä kolmella suunnilleen samankokoisella kaverilla, joten vauhtia riitti.


Hetki siinä mentiin hippaa kunnes hiekkakasat kutsuivat. Leikkien lomassa Elsa malttoi hetken jo irtautua muuhunkin (kun usein käy niin, että kaikki herkut, maahanmeno- ja istumiskäskyt jne unohtuvat aivan saman tien kun rumba toisten koirien kanssa käynnistyy): sen verran ehkä sitten "etkolenkillä" oli kuitenkin vaikutusta, että hiekkakasa ajoittain houkutteli hippasia enemmän ja piilotettavaksi löytyi muun muassa jonkun puistoon jättämä tennispallo tai keppi. Reittiä Kiinaan sorakasan kautta kaivettiin ahkerasti paristakin kohtaa, ja taisi siinä käydä niinkin, että välillä jopa yhteistyötä yriteltiin: kun yksi kaivoi, toinen seurasi vieressä ja jatkoi hetken päästä samaa monttua tai vastaavaa sen viereen. Sitä oli kiva seurata, kun toisenlaisiakin kokemuksia näistä puistoiluista on. Sopivien kamujen kanssa Elsa näköjään osaa tietyissä tilanteissa siis myös vuorotella - niin kaivuuhommissa kuin vaikkapa vesikupillakin.


Noista kuopista ja kasoista on tietysti paljon riemua koiralle, mutta omistajalle siitä aina on hiukan päänvaivaa ja "kotitöitä" kuten kuvastakin näkyy. Noissa vauhtileikeissään koirat (tai ainakin Elsa) tuppaa saamaan päänsä ihan kuolaiseksi ja märäksi ja sen jälkeen, kun hetki kuovitaan mudassa ja hiekassa, on koira usein kylpyä vaille. Elsalle usein onneksi kuitenkin riittää se, että kun pahin kuola ja kosteus on kuivunut, pahimmat hiekat voi harjailla turkista pois kuistilla ennen sisälle tuloa :-D


Yritän itse täyttää hiekka-alueille kaivetut kuopat koiran jäljiltä, mutta ainakin tuossa meidän lähipuistossa on myös muutama "pommikuoppa" - sellainen, joka on kaivettu jo niin syväksi että täyttäminen on haastavaa. Kerran niksautin nilkkani kun katselin Elsan touhuja jossakin kauempana, lähdin menemään sitä kohti enkä huomannut että edessä oli polvensyvyinen monttu... Astuin vahingossa siihen ja muksahdin. Ei onneksi käynyt pahasti, mutta opinpahan olemaan varovaisempi. Myös meidän oma pihamme on muuten tällä hetkellä sen näköinen kuin hormonihöyryissä pyörinyt myyrä olisi sitä myllännyt... Mutta katsokaa nyt tuota ilmettä. Hauskaa on hänellä ainakin ollut! Ja se lienee pääasia.


0 views

©2018 by Elsan elämää.