Tällä viikolla kutsuimme Elsan siskon kyläilemään. Tausta-ajatus oli tietysti, että siskokset leikkisivät kuin ”ammoisina aikoina” pentulaatikossa ennen omiin koteihinsa siirtymistään. No. Totuus oli jälleen kerran toisenlainen.
Siskonen saapui takapihatreffeille sovitusti mutta heti pihamme portilla alkoi ensin haukunta ja – valitettavasti – melko pian sen jälkeen – myös ikenien ja hampaiden vilauttelu. Ihan kiinni saakka ei pukareita tietysti päästetty, mutta itselleni nousivat suorastaan tunteet pintaan kun huomasin, miten huonosti Elsa tuli toimeen siskonsa kanssa. Outo juttu. Elsa – kuten mainittua – on osoittautunut jo lähtökohtaisesti valikoivaksi ystäviensä suhteen, mikä jo sinänsä on minulle kova pala, mutta että oma sisko. Syntyy sellainen primitiivireaktio; ”minkälaisen hirviön olemmekaan saaneet aikaan kun ei edes siskoaan siedä”… Vaikka taitaa olla myös niin, että on tietysti osin myös omistajasta riippumatonta se, miten murrosikää lähestyvä koira reagoi toisiin.
Tällainen koiramme suvaitsemattomuus tuli siis itselleni ensimmäisen koiran emäntänä eteen aika kurjana yllätyksenä tuossa tilanteessa ja minun oli vaikea olla suhtautumatta siihen tunteella; tilanteen haluaisi tavalla millä hyvänsä jotenkin korjata jottei joka kerta uuden koiratuttavuuden vastaan tullen ei tarvitsisi olla varpaillaan ja varoa yhteenottoja. Rauhallisuudesta noissa tilanteissa on toki jo monellakin tavalla yritetty palkita mutta kuten varmaan kaikki koiranomistajat tietävät, kun tilanne ja mielentila on päällä ja eskaloitunut, eivät siihen toimi käskyt tai namipalkkiot jotka jossakin muualla auttaisivat. Korvat tuppaavat katoamaan, kun oma haukku yltyy ja kierrokset kiihtyvät.
Onko Sinulla tarjota konsteja siihen, miten koiran ”sietokykyä” ja reaktioherkkyyttä saisi jotenkin hallittua? Miten itse reagoitte, kun tulee tilanne jossa koira ei näytä pärjäävän; pakitatteko hetkeksi vai kokonaan tilanteeesta pois, yritättekö jotenkin omilla eleillä, olemuksella, tietyillä reaktioilla helpottaa jännitteisiä tilanteita vai onko se vain niin, että kun koirien kemiat eivät pelaa, ne eivät pelaa? Tällaisia kyselee ”nimimerkki epätoivoinen”, joka tietenkin koettaa ihan alkajaisiksi hillitä omia reaktioitaan, jotka totta kai siirtyvät myös koiraan.