Suomenlapinkoira kuuluu Suomen suosituimpiin koirarotuihin – taisi olla tänä vuonna top kympissä uusien rekisteröintien määrässä. En yhtään epäile syitä sen suosioon. Tästä vauhtiveikosta riittää hupia monenlaiseen - se taipuu sekä harrastuskaveriksi että (ainakin ajoittain) myös sohvaperunaksi.
Me emme ihan hirvittävän syvällisesti tunteneet rotua ennen sen valintaa ("rookie mistake" koiran hankkijalle... tarkemminkin olisi voinut ehkä perehtyä), mutta tutustuimme muun muassa toki kirjoituksiin, videoihin ja teksteihin joita verkosta löysimme, ja tietysti keskustelupalstoja seurasin ahkerasti. Kaiken tämän tuloksena rotuvalinta osui siis suomenlapinkoiraan. Elsan lähestyessä vähitellen yhden vuoden ikää voisin ehkäpä tässä hiukan vertailla, mitä saimme versus mitä luimme ja koimme.
Suomenlapinkoirasta sanotaan seuraavaa:
KÄYTTÖTARKOITUS: Alun perin poronhoitotyössä käytetty paimen- ja vahtikoira. Nykyisin myös suosittu seurakoira.
Paimentaminen näkyy Elsassa muun muassa siten, että se tuntuu esimerkiksi koirapuistoissa ajavan ”porukkaa kasaan” jos paikalla on useampi kuin yksi koira. Haukkuinto liittynee myös paimentamiseen. Se ilmenee erityisesti tilanteissa, joissa Elsa kokee että pitää joukko saada koolle tai että joku ”omasta laumasta” (lue: perheestä) puuttuu. Kotona Elsa on ajoittain yllättävänkin hiljainen (paitsi joskus, kun haastaa kissoja leikkiin), eikä se yleensä ilmoittele esimerkiksi ohikulkijoista tai elämästä takapihalla. Intohaukkua (leikissä, vauhtiin päästessä) ja turhautumishaukahduksia ilmenee kyllä.
KÄYTTÄYTYMINEN/LUONNE: Älykäs, rohkea, rauhallinen ja oppimishaluinen. Ystävällinen ja uskollinen.
- Älykkyys ja oppimishalukkuus: ilmenee Elsassa ehkä varsinkin tilanteissa, joissa se tietää että ”nyt treenataan”: namit esillä tai muuten tilanne, jossa selvästi ilmenee että kohta siltä pyydetään jotakin. Kun liikaa häiriöitä ei ole, se osaa olla suorastaan ällistyttävän keskittynyt kuuntelemaan ohjeita ja istua keskittyneesti aloillansa ihmisen edessä ohjeita odotellen . Mutta toisaalta, jos sitä ei kiinnosta, se ei myöskään jaksa keskittyä. Älykkyyttä kai sekin - eivätkä murrosikää lähestyttäessä aivan kaikkeen namitkaan enää riitä. Elsa on oppimishaluinen, kunhan kouluttajalla kärsivällisyyttä riittää ja palkkiot, namit ja metodit ovat oikeita. Hyvinkin nopeasti se oppi melkein kuin itsestään esimerkiksi odottamaan syöntilupaa ja ulos pääsyä riehumatta tuulikaapissa. Pahin "pomppuvaihe" - ihmisiä vasten hyppiminen - on myöskin selvästi ohi menossa, vaikka se sitä välillä yrittää vieläkin erityisesti innostuessaan ja vieraiden ihmisten kohdalla toisinaan. Enemmän on uskoakseni vaikutusta sillä, osaammeko me perheenä toimia opeteltavien asioiden suhteen johdonmukaisesti.
Jossakin määritelmissä mainitaan, että lapinkoiranartut olisivat pehmeämpiä kuin urokset. Meillä ei ole kokemusta muiden koirien kasvattamisesta tai kouluttamisesta mutta en oikein tiedä, uskaltaako tätä erityisen pehmeäksi yksilöksi mainita; tuntuu, että joka kerta kun jotakin pyydetään, pienet rattaat ensin raksuttavat nanosekunnin että "jaksanko, viitsinkö, kannattaako". Päätöksenteon jälkeen ihmisen ohjeita sitten joko noudatetaan tai ei. Minusta Elsa ei lähtökohtaisesti ole mitenkään ylettömän miellyttämisenhaluinen vaikka seurallinen ja ystävällinen onkin. Tietysti tuo prosessi kuuluu kaikille koirille, mutta jotenkin Elsassa erityisesti olen havaitsevinani tiettyä harkintaa :-D
- Rohkea: ilman muuta. Elsa ei arkaile uusia tilanteita eikä muita koiria millään lailla. Se pyrkii haastamaan yhtä lailla rotukaverit kuin tuplasti/triplasti isommat (pisti kerran ruotuun muun muassa valtavankokoista tanskandogipoikaa… ). Itse olen tähän saakka ajatellut, että rohkeus on ihan kiva juttu; meidän ei juuri ole tarvinnut miettiä raaskiiko/uskaltaako/viitsiikö sen ottaa mukaan metroon tai bussiin tai kauppakeskukseen eläinkauppaan vai stressaantuuko se siitä turhaan. Yleisesti ottaen se lähtee uusiin tilanteisiin häntä pystyssä ja melko uteliaalla otteella. Ja kun itse pysyy maltillisena ja tarkkailee sen reaktioita ja palkitsee sopivissa kohdin, kaikki on mennyt hyvin. En tosin aina oikein osaa sanoa, onko se, mikä ilmenee rohkeutena esim. koirapuistoissa intona dominoida, korostunutta (yli-)itsevarmuutta vai itse asiassa ilmenemää epävarmuudesta. Joku koirapsykologi osaisi varmaan kertoa paremmin.
- Rauhallinen: no en kyllä sanoisi, että erityisen rauhallinen olisi ainakaan tämä tyttö. Tosin, useimmat muut lapinkoirat joita olemme tavanneet ovat ehkä olleet aavistuksen tyynempiä ja rauhallisempia. Toisaalta se osaa normaaleissa kotioloissa kyllä rauhoittua oikeinkin hyvin. Taisimme lisäksi valita pentueen touhukkaimman tyypin. Mitäs läksimme... Aktiivinen tämä koira tosiaan on enemmän kuin rauhallinen. Vaikka Elsa nauttii kyllä myös sohvalla lötköttämisestä, silloinkin sillä on usein muassaan joko puruluu tai pehmo, jota se "hellii" samalla kun nauttii ihmisten rapsutuksista. Se tykkää toki kovasti silittelystä, muttei useinkaan kovin pitkäaikaisina annoksina. Totaalista rauhaa halutessaan se osaa vetäytyä sivummalle omiin oloihinsa.
- Ystävällinen: Kaikille ihmisille kyllä ja jokainen uusi ihminen on lähtökohtaisesti hyvä kaveri. Muille koirille ei mitenkään automaattisesti, vaikka se monesti lähtee tutustumaan häntä heiluen (tosin useimmiten kovalla äänellä kontaktia säestäen).
- Uskollinen: varmaan useimmat koirat ovat uskollisia omistajilleen kun niitä hyvin pidetään. Miten koiran uskollisuus määritellään - ja miten se tällaisessa nuoressa koirassa ilmenisi? En ihan tarkkaan osaa sanoa. Emme ole uskaltaneet pitää Elsaa vapaana esimerkiksi mökkeillessä, vaikka uskoisin, että tässä kohtaa vain pitäisi myös luottaa koiraan vielä enemmän kuin tällä hetkellä luotamme. Koirissahan on se ihanuus, että vaikka huonona päivänä niille ärjähtäisi ja kiukuttelisi, seuraavalla kerralla kohdatessa tilanne on aina nollattu ja kohtaaminen on ”uusi” ja joka kerta yhtä sydämellinen. Niin myös tässä meidän karvapallossa.
Itse lisäisin listaan termin sopeutuvainen. Keskustelupalstoilla mietitään usein, sopiiko suomenlapinkoira kerrostaloihin. Jotkut ovat myös sitä mieltä, että sen paikka on ulkona/ulkotarhassa (koska paksu turkki, pohjoisen rotu ja niin pois päin). Itse kuulun siihen joukkoon joka toteaisi, että tämä on sittenkin ehkä ennemmin sosiaalinen perhekoira joka saattaa ahdistua ja turhautua yksinäisyydestä esimerkiksi pihatarhassa, ja ainakin Elsasta on tullut se mielikuva, että se on tyytyväinen siellä missä sen perhe on. Niinpä uskoisin rodun pärjäävän tarvittaessa myös kerrostalossa. Meillä on aidattu takapiha, jonne Elsa pääsee esimerkiksi laiskoina sunnuntaiaamuina ulkoilemaan kun isäntä tai emäntä ei aamuseitsemältä saa vielä vaatetta päälle. Jotenkin päivärytmimme on asettunut myös siten hyvin aloilleen, että se ei useimmiten erikseen "pyydä" ulos tai lenkille. Kolme kertaa ulkoilua päivässä (aamu, koulupäivän jälkeen ja illalla) on sille sopiva kautta riittävä, vaikka se on toki valmiina lähdössä mukaan aina kun sitä ulos maanitellaan. Mutta jos perhe lojuu sohvalla lauantaipäivän, Elsa lööbailee mukana ja vaikuttaa pääosin oloonsa tyytyväiseltä. Jos se ei jaksa löhötä, se tuo hienovaraisesti tennispallon tai pehmolelun sohvallalojujan viereen ja katsoo että heittäisitkö tuon. Jos heittoa ei kuulu, se "tyytyy osaansa" ja jatkaa itsekin löhöilyä ;-) ja hakee vaikkapa puruluun viihdykkeekseen.
Elsa joutui jo pienestä olemaan koulupäivän mittaisia pätkiä kotona yksikseen (eli mitään kovin pehmeää laskua kotona yksinoloon se ei saanut), mutta toistaiseksi emme ole kuulleet naapurin valittavan haukkumisistakaan. Oikeastaan oletamme siis, että se on ollut kohtuullisen hiljaa ja rauhassa työ- ja koulupäivien ajan kotosalla. Teimme viime kesänä myös muutaman päivän asuntoautoreissun Elsa mukanamme ja huomasin, että se pärjää vallan mainiosti tuollaisissakin olosuhteissa kunhan perhe on paikalla ja ruokahuolto ja lenkitys/pissatustarpeet huomioidaan sopivasti. Eli kyllä, sopeutuvaiseksi sanoisin ehdottomasti!
Lisää suomenlapinkoiran rotumääritelmästä voit lukea täältä.
Ai niin. Sen verran mainitsen ulkonäöstä, että suomenlapinkoira on kyllä olemukseltaan hyvinkin palluteltava ja nallemainen; sillä on sympaattinen, älykäs ilme ja siinä on paljon siliteltävää ja rapsuteltavaa. Ulkomuodon ei kuitenkaan kannata antaa hämätä; "pehmolelun" sisällä näissä saattaa piileskellä omapäinen, älykäs kaveri, joka - ainakaan meidän kokemuksen mukaan - ei anna mitään käytöstapojaan ilmaiseksi vaan ne pitää opettamalla opettaa.
Minkälainen on sinun lappalaisesi?
